maanantai 14. syyskuuta 2009

Arki alkakoon!

5-13.9.2009

Päivät täällä ovat vierähtäneet hurjaa vauhtia. Ilmeisesti ajantaju on jäänyt rajan taakse. Täytyypä hieman aktivoitua kirjoittamaan ahkerammin tätä blogia, jotta muistan paremmin, mitä milloinkin on tapahtunut.

Olen tavannut pari kertaa Suomi-Pietari klubin kautta saamaani tutoria. Kristiina on erittäin sympaattinen ja avulias ihminen. On ihana kommunikoida, jonkun paikallisen kanssa, niin että tulee joskus jopa ymmärretyksi. Tietysti keskustelukielenä on ollut englanti. Kristiina opastuksella suuntasimme sunnuntaina (6.9.)Ikeaan, josta pääsimme hankkimaan peruskeittiö tarvikkeita yms. Ikean yhteydessä sijaitsi myös iso ostoskeskus, joten shoppailuhimon yllättäessä kannattaa suunnata sinne. Hinnat ovat selkeästi alhaisemmat siellä kuin Nevskillä ja Sadovayalla.

Venäjän tunnit alkoivat tiistaina 8.9. Odottelin tuntien alkua innolla, sillä olisi mahtavaa päästä opettelemaan kieltä paremmin. Halu tulla toimeen omillaan ja selvitä vieraalla kielellä on suuri. Venäjän ryhmät on jaettu suurin piirtein taitotasojen mukaan, toisaalta näin ensimmäisinä päivinä ihmiset ovat vaihdelleet ryhmästä toiseen. Kielen opiskelua olisi siis luvassa 12 h viikossa ja tunnit ovat käsittääkseni maanantaista torstaihin. Opettajamme Igor vaikuttaa kannustavalta opettajalta ja tosi hyvältä tyypiltä. Hän on jopa luvannut järjestää ryhmällemme ekskursioita.

Keskiviikkona menin venäjän tuntien jälkeen taas kertaalleen jonottamaan viisumitoimistoon. Olimme kuulemma täyttäneet paperit väärin(lue muutamassa kohdassa oli ainoastaan korjattavaa), joten jouduimme sitten kirjoittelemaan hakupaperin alusta lähtien uusiksi. Toimistohan meni sitten juuri silloin kiinni, kun olimme papereinemme kanssa valmiina. Kaverini odottivat kyseisenä päivänä neljä tuntia viisumitoimistoon, itse selvisin noin parin tunnin jonotuksella. Pinnan kiristymisen vuoksi ja hermoja raastavan odottelun seurauksena päätimme palkita itsemme shuseilla. Vatsat täynnä ja hieman levänneenä kuulimme muiden suomalaisten olevan menossa kanaaliristeilyllä ja tietysti liityimme heidän seuraansa. Kanavaristeily on kyllä tähän mennessä parasta mitä tällä reissulla olen kokenut. Nevan palatsien ihastelu iltavalaistuksessa yksityisveneestä hyvässä seurassa, ei juuri paremmaksi voi muuttua! Suosittelen!

Perjantaina minulla oli vapaapäivä luennoilta, joten aamu sujui kauppoja kierrellessä ja ruokaostoksia tehdessä. Iltapäivällä tutorimme olivat järjestäneet meille grillailua yhdessä monista Pietarin puistoista (en nyt vain tiedä nimeä). Päivä oli aurinkoinen, mikä on yllättävää paikalliset olosuhteet huomioiden. Sateinen piknik ei kuullosta kovin miellyttävältä. Puistoon meneminen oli taas oma operaationsa. Lähdön piti tapahtua klo 15.00, liikenteeseen pääsimme joskus puoli neljän jälkeen. 90 hengen vaihtariryhmä metrossa ruuhka-aikana oli näky ja joukossa oleminen todella kokemus. Pääsimme sitten kyllästyttävien odotteluhetkien jälkeen puistoon ja kellohan taisi siinä vaiheessa olla puoli kuusi.

Sunnuntaina pääsin vihdoin kuntoilemaan. Kuntosali kortin olin hankkinut jo aiemmin, mutta luentoaikojen epäselvyydestä johtuen en päässyt salille aiemmin. 9kk kortti maksoi 9000 ruplaa, mikä tarkoittaa noin 22 e /kuukausi, halvempaa siis kuin Suomessa. Crosstrainerillä juoksentelu sai endorfiinin virtaamaan ja kunnollinen venyttely vielä päällä kruunasi päivän. Urheilun lisäksi olen vihdoin yrittänyt myös pänttäillä venäjää (sanakokeet olisivat luvassa huomenna). Tästä se arki ilmeisesti pääsee alkamaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti