Jouluntaikaa

8–18.12.2009

Huomaa, että joulu alkaa lähestyä myös täällä Pietarissa. Kaduille ovat ilmestyneet jouluvalot, joulukuusia on siroteltu ympäri kaupunkia ja tietysti joululaulut raikuvat ostoskeskuksissa. Koristeet eivät venäläiseen tyyliin ole kovinkaan vaatimattomia, vaan yleensä koristeluun pätee, että mitä enemmän värejä ja välkettä sen parempi. Jos joku ei muuten tiennyt, niin venäläisille uusi vuosi on kuitenkin vuoden isoin ja suurin juhla. Venäläisten uusi vuosi siis vastaa meidän suomalaisten joulua. Odotan jo innolla kotiin pääsyä sekä perheen ja ystävien näkemistä. Ajatukset meinaavat jo karkailla aivan muihin asioihin kuin opintoihin.

Keskiviikkona vierailimme Suomen Instituutin järjestämässä joulutapahtumassa. Instituuttiin oli kokoontunut suuri joukko suomesta kiinnostuneita venäläisiä sekä muutama suomalainen. Suomalaiseen tapaan osallistujille oli tarjolla piparia ja glögiä. Illan aikana esitettiin kaksi muumi-sarjakuvaan perustuvaa näytelmää, jokainen osallistuja sai myös kirjoittaa kirjeen joulupukille. Me suomalaiset tosin pääsimme kirjoittamaan venäjäksi pakkasukolle. Venäläisten esittämät muumi-näytelmät olivat aivan huippuja! Täytyy ihailla venäläisten rohkeutta ja kykyä eläytyä esitykseen ja vapaaehtoisten näyttelijöiden saanti kävi yllättävän nopeasti. Aion kyllä ehdottomasti keväällä osallistua Instituutin järjestämiin Cafe lingua-tilaisuuksiin.

12.12. Vietimme asuntolassa Suomalais-saksalaisia pikkujouluja. Perjantaina (11.12.)olohuoneessamme ja keittiössämme kävi sutina, kun koristelimme paikkoja seuraavaa päivää varten. Siivoojalta saamamme joulukuusi (siivoja siis vain antoi sen meille varastosta) kruunasi upean sisutuksemme.¬ Tapaus on mainitsemisen arvoinen sen vuoksi, koska siivojamme ei yleensä ole kovinkaan ystävällinen henkilö… Lauantaina sitten (12.12) söimme ”meidän saksalaisten” poikiemme kanssa Richardin tekemää kanapastaa ja jälkiruoaksi oli tarjolla riisipuuroa. Myöhemmin myös muu asuntolanväki kerääntyi kerrokseemme pikku jouluihin. Illan parasta antia oli ehdottomasti joulupukin/pukkien vierailu ja kaikki kiltit opiskelijat saivat pukeilta lahjan.







Viimeinen viikko Pietarissa ennen kotiin lähtöä sujui pitkälti jouluvalmistelujen merkeissä ja tonttu tomerana toimimisena…

En tiedä ehdinkö päivittää enää blogiani tämän vuoden puolella, mutta yritän sitä kuitenkin kovasti. Suunnitelmissani on viettää uusi vuosi Pietarissa, joten lisää kirjoituksia on luvassa viimeistään, tammikuun alussa.

La Sylphide & Itsenäisyyspäivä

1-7.12.2009

Jouluun ensimmäisen päivän kunniaksi suunnistimme Marinskiin ihastelemaan La Sylphide balettia. Vaikka ostimme liput ajoissa, emme onnistuneet saamaan paikkoja huippusuosittuihin Joutsenlampeen tai Pähkinänsärkijään. Kohtuuhintaiset liput kyseisiin baletteihin, olisi pitänyt ostaa melkein kahta kuukautta aiemmin, olimme siis auttamattomasti myöhässä. Pääasia kuitenkin oli, että ylipäätänsä pääsimme balettiin ja paikkamme teatterissa olivat hinta-laatusuhteeltaan erinomaiset. La Sylphide on yksi perinteisimmistä baleteista. Se kertoo skotlantilaisnuorukaisesta, joka avioliiton kynnyksellä tapaa sylfidin (keijun). Lopun tarinasta, jokainen voi päätellä itse tai turvautua vaikkapa kaikentietävään Wikipediaan.

Dramaattisin hetki esityksessä tapahtui ensimmäisen näytöksen loppupuolella kun naissolistin toisen kärkitossun nauhat aukesivat. Koko yleisö pidätti henkeään ja toivoi, ettei ballerina kaatuisi ja loukkaisi itseään. Ballerina selviytyi kunniakkaasti soolonsa loppuun ja pääsi lopulta sitomaan nauhansa. Pidin kyseisestä baletista, mutta verratessani sitä aiemmin näkemääni Don Quixote – balettiin, esitys jäi ainoastaan kohtalaiseksi kokemukseksi. Vaikken tanssinammattilainen olekaan kykenin erottamaan jopa solistien esityksistä hienoisia puutteita, ei mitään suurempia, mutta Marinski-teatterin ollessa kyseessä, myös odotukset tanssijoiden suhteen ovat huipussaan. Odotan kyllä kieltämättä kevättä ja niitä kaikkia ihania baletteja, joita kevätkaudelle on tulossa.











Viime viikonloppuna syntyneen idean pohjalta päätin tehdä lyhyen täsmäiskun Suomen puolelle ja eihän nyt Itsenäisyyspäivää voi Venäjällä viettää. Kouluviikon päätteeksi suuntasin kuriirikyydillä Lappeenrantaan. Matka sujui erittäin vikkelään ja noin kolmen tunnin päästä lähdöstä olinkin jo Lappeenrannassa. Parasta pikavisiitissäni kuitenkin oli, että ainoastaan muutama ihminen tiesi etukäteen vierailustani, muille se tuli täytenä yllätyksenä! Ihmisten ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia. Linnanjuhlien katselu oli erittäin hupaisaa, etenkin kun kisakatsomollamme oli aivan oma ”kommentaattori”. Kiitos mahtavasta viikonlopusta! Oli aivan ihana nähdä pitkästä aikaa teitä!

Maanantaina koitti paluu arkeen ja samalla myös Venäjälle. Paluumatka kuriirikyydissä sujui yhtä leppoisasti kuin tullessa, tosin tällä kertaa nukuin koko matkan. ”Kotiin” päästyäni oli edessä taas vierailu viisumitoimistossa ja rekisteröitymisen hoitaminen. Onneksi toimistoon ei ollut pitkää jonoa, vaan kerrankin asiat sutviutuivat sukkelaan. Ensi viikolla on sitten vuorossa joulunajanjärjestelyjä.

Marraskuun kuulumisia

23–29.11.2009

Aikaa on taas päässyt kulumaan viimeisimmästä blogipäivityksestäni. Onneksi on tullut kirjoitettua blogia, jotta myös myöhemmin (ainakin itse) pääsen muistelemaan, mitä kaikkea vaihdossa ollessa tulikaan tehtyä. Muistini on syksyn varrella osoittautunut melkoisen lyhyeksi, koska jo viikontakaisia asioita saa pohdiskella huolella näitä tekstejä varten. Joinakin viikkoina tuntuu, ettei täällä olisi tapahtunut mitään ihmeellistä tai ainakaan kirjoittamisen arvoista, toisaalta ne pienet huomiot kulttuurien eroavaisuuksista ja yksittäiset tapaukset jäävät lähes aina dokumentoimatta, valitettavasti. Koska edellisellä viikolla ei tapahtunut montaakaan mullistavaa seikkaa, kerron teille niistä muutamista pikku huomiosta, joita olen viimeisten kuukausieni aikana onnistunut ihmettelemään.

• Kuten Anna-Lena Laurén mainitsee kirjassaan: ”Hulluja nuo venäläiset”, käteisellä maksaminen ei täällä aina ole kaikkein yksinkertaisinta. Riippuen ostospaikasta 1 000 ruplan ja 500 ruplan setelit saattavat tuottaa päänvaivaa, koska kaikissa paikoissa ei ole riittävästi vaihtorahaa. Vaikea kuvitella samanlaista tilannetta Suomessa, ettei saisi rikottua 20 euron seteliä (pois lukien tietysti bussit)

• Ylittäessä suojateitä, on syytä pysyä valppaana. Risteystä lähdetään ylittämään yleensä ennen vihreiden vaihtumista, mutta tähänkin on olemassa looginen selitys. Jos lähdet ylittämään tietä vasta vihreiden valojen aikaan, olet vasta puolivälissä suojatietä, kun jo valot ovat vaihtuneet takaisin punaisiksi.

• Venäläisten parkkeeraustyyli myös hieman eroaa suomalaisesta. Alla kuva yliopistomme vieressä olevasta risteyksestä, josta jokainen voi kuvan perusteella tehdä omat johtopäätöksensä.


Valitettavasti suurin osa näistä ihmetyksen aiheista on päässyt unohtumaan, mutta muistaessani lupaan kirjoitella niistä tulevaisuudessa enemmän.

Mitäs muuta viime viikolla sitten ”oikeasti” tapahtuikaan, alku viikosta kävin ostamassa bussilipun Suomeen, jouluksi kotiin vai miten se nyt meni. 18. joulukuuta tämä tyttö suuntaa kohti kotimaisemia, saa nähdä tuleeko paha kulttuurishokki. Ihanaa kuitenkin päästä kotiin rentoutumaan, etenkin kun tämä vaihto-opiskelu on niin stressaavaa ja rankkaa. Alustavissa suunnitelmissa, kuitenkin olisi palata uudeksi vuodeksi tänne Nevan rannalle.

Sunnuntain kunniaksi kävimme katsastamassa suuresti kehutun Smolnan luostarin. Saimme samalla mukavan kiertoajelun kaupungissa, kun suuntasimme päämäärämme johdinbussilla. Tuomikirkon tornista pääsimme ihastelemaan upeita näkymiä. Kiipeäminen torniin oli halpaa (venäläisellä opiskelijakortilla 20 ruplaa), mutta kiipeäminen ylös pelottavaa.








Huomenna suuntaamme Marinskiin katsomaan La Sylphide balettia, ihanaa! Mutta tästä reissusta kuulette lisää sitten seuraavassa kirjoituksessa.

Kampaajalla hemmoteltavana ja Riverdancea ihastelemassa

9-16.11.2009

Torstain ja perjantain aamupäivän ahkeroinnin päätteeksi palkitsin itseni kampaajakäynnillä. Hiukseni alkoivat jo näyttää kaipaavan pientä siistimistä sekä väriä. Uskaltauduin kokeilemaan kyseistä paikkaa, koska Kristiina oli kehunut sitä hintalaatu suhteeltaan hyväksi kampaamoksi. Valitettavasti en muista kyseisen kampaamon nimeä, mutta se sijaitsi Moikan ja Nevskin risteyksessä. Kampaamon vastaanotossa työskennellyt nuori mies osasi hieman englantia, mutta yllätyksekseni olisi kyllä kyennyt asioimaan myös pelkästään venäjän kielellä. Kampaamon hinnasto oli muodostettu hieman eri tyyliin kuin Suomessa, leikkauksen ja värin hinta muodostui siitä, minkä tason kampaajan valitsin. Halvin oli muistaakseni Master Artist, keskimmäinen joku Stylist ja kaikkein kallein vaihtoehto oli Super Stylist. Opiskelijana ”tyydyin” halvimpaan vaihtoehtoon, johon näin jälkikäteen oli kuitenkin erittäin tyytyväinen. Mitähän kyseinen Super Stylist olisi taikonut hiuksistani. Annoin kampaajalleni melko vapaat kädet, jonka seurauksena minulle leikattiin otsatukka. En ehkä itse olisi ehdottanut otsista, mutta nyt alan jo tottua siihen ja minusta oli mukava kokeilla jotain uutta. Kampaamon erikoisuutena olivat myös pienet peileihin kiinnitetyt noin 7 tuuman näytöt, josta asiakkaat pystyivät katselemaan musiikkivideoita. Lehtien selailu jäi kyseisellä kampaamokerralla kyllä huomattavasti vähemmälle kuin jos olisin ollut Suomessa.

Eilen kävimme ihastelemassa Riverdancen mahtavaa showta Pietarin uudessa jäähallissa, Ледовый Дворец:ssa. Olen aina haaveillut pääseväni katsomaan Riverdancea ja kun näin shown saapuvan Pietariin halusin ehdottomasti mennä katsomaan sitä. Tämä on myös yksi niistä monista syistä, miksi pidän tästä kaupungista niin kovasti, kulttuurielämyksiä on täällä tarjolla loputtomasti. Kävimme ostamassa liput viikkoa aiemmin, mikä Suomessa olisi ollut lähes mahdotonta. Venäläiseen elämäntapaan ei kuulu varata lippuja puolta vuotta ennen konserttia, mikä minusta on erittäin mukava. Viime hetkelläkin on siis mahdollista saada lippuja, mitä parhaimpiin esityksiin. Paikkamme olivat kohtuuhintaiset ja näkyvyys lavalla hyvä, huomioiden tietysti hallin koon. Esitys oli yhteensä noin 2,5 tuntinen paketti, joka sisälsi irlantilaista musiikkia, -laulua ja tanssia. Esityksiin oli hivutettu myös hieman flamencoa sekä steppiä, joka oli oma suosikkini. En voi käsittää, kuinka kenenkään jalat voivat liikkua niin uskomatonta vauhtia, lisäksi vaikuttavan näköistä tietysti oli kun yli 20 tanssijaa tanssii yhtä aikaa lavalla täysin yhdenaikaisesti. Tanssijat saivat jaloilla aikaan aivan uskomattoman rytmin! Valitettavasti esitystä ei saanut kuvata, joten minulla ei ole laittaa tänne blogiin kuvia showsta. Ilta siis täytti kaikki odotukseni ja enemmänkin, Mahtavaa!

Viipuri ja muuta mukavaa

3.11. menimme Elenan syntymäpäivien kunniaksi sekalaisen suomalais-saksalaisen joukon voimin syömään espanjalaiseen Las Torres ravintolaan. Ravintola oli hieman kalliimpi, mutta ruoka oli hyvää ja koko kymmenen hengen seurueemme sai pääruokansa samaan aikaan, mikä on melko harvinaista täällä Venäjällä. Parasta illallisessa hyvän seuran ja ruoan lisäksi oli ehdottomasti se, että olin kyennyt edellisenä päivänä tekemään kyseisen pöytävarauksen puhelimitse ja jopa venäjäksi!

Meillä ei ollut keskiviikkona 4.11. luentoja, koska Venäjällä vietettiin kansallisen yhtenäisyyden päivää. Neuvostoliiton aikana kyseistä päivää juhlittiin 7.11, mutta tosin lokakuun vallankumouksen kunniaksi. Neuvostoliiton kaaduttua päivää ei enää juhlittu, johtuen venäläisten haluttomuudesta luopua ylimääräisistä vapaapäivistä, juhlapäivää siirrettiin muutamalla päivällä eteenpäin ja sen nimi muutettiin. Kätevää eikö totta! Tämän vapaan ansiosta pääsimme siis tekemään päivän retken Viipuriin. Vihdoinkin ensimmäinen kunnon retkemme Pietarin ulkopuolelle!

Matka Pietarista Viipuriin oli kieltämättä hidas, koska valitsimme kulkuneuvoksemme paikallisjunan. 130 kilometrin matka kesti noin 2 h 45 minuuttia, eikä sitä edes auttanut vaunun kylmyys, junan mateleva vauhti ja kivikovat penkit. No huumorilla tästäkin selvittiin ja toisaalta junalippu oli naurettavan halpa ainoastaan 98 ruplaa (2,5 €).



Olin erittäin innokas vierailemaan Viipurissa, koska se on isoäitini synnyinkaupunki. Perille päästyämme kaupunki näytti erittäin pieneltä ja hiljaiselta Pietariin verrattuna. Ensimmäinen ajatukseni oli, että missä kaikki ihmiset ovat. Tämä taitaa kertoa jo, jotain siitä että olen ehkä jo tottunut jollaintasolla tuohon ihmispaljouteen. Viipurin hyväksi puoleksi on ehdottomasti laskettava hiljaisuus, josta täällä suurkaupungin keskustassa ei ole mahdollista nauttia. Viipurissa kiertelimme ympäri kaupunkia, bongasimme niin pyöreän tornin kuin kauppahallinkin. Valitettavasti Viipurin linna oli restauroitavana, joten sisälle pääsyn sijaan tyydyimme kiertelemään linnan pihalla.









Kiertelyn ja kävelyn jälkeen päädyimme lämmittelemään ja ruokailemaan paikallisessa ravintolassa. Viipurissa saimme palautuksen takaisin normaaliin venäläiseen palvelukulttuuriin, joka ei aivan vastannut Pietarissa tottumaamme tasoon. Tarjoilija oli tympeä, palvelu hidasta ja ruoka, noh kohtalaista. Kaiken lisäksi sähköt katkesivat kahdesti ruokailumme aikana, onneksi kuitenkin palautuivat molemmilla kerroilla. Paras esimerkki kuitenkin paikallisten palvelualttiudesta oli, kun poikkesimme pois lähtiessä kauppaan ostamaan vettä paluu matkalle. Jouduin kysymään neljältä eri myyjältä vesipulloa ennen kuin sain sen vihdoin ostettua. Pois lähtiessä huomasimme, että Karina oli katsonut juna-aikatauluja väärin ja jouduimme odottelemaan asemalla yhden ylimääräisen tunnin. Kaiken kuitenkin kruunasi se, että odotetun pikajunan sijaan jouduimme matkustamaan takaisin paikallisjunalla. Koko reissun aikana istuimme siis noin 5,5 tuntia junassa ja paikan päällä ehdimme olla alle 4 tuntia. Paluu matkan parasta antia oli, että pääsimme puhumaan (tai ainakin yrittämään puhua) venäjää Karinan ja hänen ystävänsä kanssa. Matkasta selvisimme pääasiassa huumorin turvin, enkä välttämättä suosittele Viipurissa käyntiä ainakaan marraskuussa. Keväällä olisi mielenkiintoista käydä siellä uudelleen, jolloin uskon koko kaupungin olevan hieman eläväisempi.

Torstaina rakas ainejärjestöni saapui kaupunkiin. Bussilastillinen Enklaavilaisia päätti vuoden tauon jälkeen valloittaa taas Pietarin. Enklaavilaiset majoittuivat Moskova-hotellissa, jonne menin heitä tervehtimään. Samalla reissulla pääsin kätevästi käymään myös Prismassa. Suomalaisuutta siis kerrakseen! Illalla menimme viettämään iltaa muutama Enklaavilaisen kanssa ja perjantaina yllätys yllätys söimme dve palotskissa, pitihän suomalaisten päästä maistamaan maukasta sushia!

Lauantaina oli luvassa shoppailupäivä. Päätimme katsastaa keltaisenlinjan päässä olevan Mega-ostoskeskuksen. Metromatka sujui aivan ongelmitta, mutta perille päästyämme arvoimme sitten, että mistä kuljetukset ostoskeskukseen mahtaisivat lähteä. Yleensä keltaiset IKEA-bussit on erittäin helppo bongata. Jäimme sitten odottelemaan eräiden bussitolppien luokse, jossa seuranamme oli noin 300 muutakin ihmistä odottelemassa busseja. Seisoskeltuamme jonkin aikaa meitä alkoi hieman epäilyttää, että olimmeko oikeassa paikassa, toisaalta minnekäs muuallekaan näin isomäärä ihmisiä olisi menossa kuin ostoskeskukseen. Järkeilimme, että jostain syystä IKEA-busseja ei ole ilmaantunut hetkiseen, jonka vuoksi busseja oli odottamassa niin järjetön määrä ihmisiä. Jossain vaiheessa tajusin, että myös jotkin marsrutkat (mini-bussi) ajavat Megaan. Seuraavan marsrutkan pysähtyessä päätimme rynnätä siihen. Auton pysähtyessä valtava ihmismassa alkoi painautua kohti autoa. Aivan kuin nämä ihmiset eivät olisi nähneet autoa koskaan aiemmin. Tämä tilanne olisi ehdottomasti pitänyt saada nauhalle. Ensimmäistä kertaa Pietarissa ollessani jouduin todella taistelemaan tieni sisälle, enkä vieläkään oikein kykene ymmärtämään miten onnistuimme siinä. En koskaan aiemmin ole joutunut suomessa taistelemaan bussiin sisälle pääsystä. Tunkemisen jaloa taito on siis syytä oppia – jyrää tai tule jyrätyksi mentaliteetti pitää vahvasti paikkansa täällä. Kaiken tunkemisen odottelun ja jonottelun ansiosta pääsimme ostoskeskukseen ja sain hankittuani itselleni vihdoin kunnolliset talvikengät. Niillä on hyvä lähteä tallustamaan pitkin Pietarin loskaisia katuja.

Kulttuuria ja gourmeta

21.10–1.11.2009

Venäjän tuntien jälkeen suuntasimme kämppikseni kanssa shoppailemaan. Vihdoinkin!
Tavoitteenamme on ollut, aivan syyskuun ensimmäisistä päivistä lähtien käydä Sennajalla (Сенная площадь )sijaitsevalla Heinätorilla (Сенный рынок). Torilta saa edullisesti kaikkea mahdollista, mutta ennen kaikkea hedelmiä ja vihanneksia. Torialueella sijaitsee myös erittäin vilkas kauppahalli. Ruokatarvikkeiden hankkiminen venäläiseltä torilta on melko eksoottinen kokemus suomalaisella, joka on tottunut hankkimaan kaiken tarvitsemansa S-tai K-kauppojen hyllyiltä. Torilla kiertelyn jälkeen oli aika siirtyä viereiseen ostoskeskukseen shoppailemaan. Keskustassa olevat vaateliikkeet ovat ehkä hitusen liian kalliita opiskelijabudjetilleni, mikä on rajoittanut shoppailuintoa ja -mahdollisuuksia.

Minulla ei ole perjantaisin luentoja, joten saan yleensä nauttia ylellisestä kolmen päivän viikonlopusta. Aamupäivän käytin tehokkaasti venäjän kertailuun ja itsenäiseen opiskeluun. Iltapäivällä lähdimme kävelylle, tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Päivä oli myös melko suotuisa kävelyretkelle, koska sää pysyi pilvistä huolimatta poutaisena. Suuntasimme yliopistolta matkaamme Verikirkolle ja sieltä Marskentälle katselemaan Ikuista -tulta. Kyseinen muistomerkki on pystytetty vuoden 1917 vallankumouksen ja sisällissodan uhreille. Jatkoimme matkaamme Fontankan varrella sijaitsemaan meksikolaiseen La Cucaracha – ravintolaan. Sankarimatkailijan Pietarissa kyseistä ravintolaa suositeltiin lämpimästi ja myös omasta mielestäni ruoka oli maittavaa.







Mukavan rennon lauantaipäivän (24.10) päätteeksi suuntasin Kristiinan kanssa oopperaan. Ooppera esitettiin eräässä Nevan läheisyydessä olevassa palatsissa. Näyttämö ja koko esiintymislava olivat pieniä, minkä vuoksi paikka tuntui melko intiimiltä. St. Petersburg Opera vastasi illan esityksestä, nykyaikaisella oopperallaan Player 1942. Esityksen juoni jäi minulle hieman epäselväksi, mutta oopperassa käsiteltiin mm. toisen maailman sodan tapahtumia ja Pietarin piiritystä. Pidin oopperasta todella paljon, koska en ole koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa, kuten oopperaa laulavat Stalin ja Lenin – patsas! Ooppera oli kokonaisuudessaan erittäin viihdyttävä elämys!

Kulttuuripainotteisen viikonlopun päätteeksi vierailimme sunnuntaina Venäjän tiedeakatemian eläintieteellisessä museossa (Зоологический Музей Российской академий). Aluksi museo vaikutti melko pieneltä, kunnes käännyimme nurkan taakse ja näimme valtavan pitkän käytävän, joka oli täynnä täytettyjä eläimiä. Museon kokoelmiin kuuluu paljon harvinaisuuksia aina 44 000 vuotta vanhan mammutin ruhosta Pietari Suuren täytettyyn hevoseen. Museon sisäänpääsy oli erittäin opiskelijaystävällinen (huom. venäläisellä opiskelijakortilla) 50 ruplaa. Vaikka opiskelijat pääsivätkin museoon edullisesti, olimme vähemmistönä, sillä suurin osa kävijöistä oli alle 10 vuotta. Joka tapauksessa mielenkiintoinen paikka, koska saimme kulutettua lähes kolme tuntia eläinten ihmettelyyn.











27.10 pääsin selvittelemään yhden kirjeen lähettämistä. Olin hakenut aiemmin syksyllä vaihtoa varten Lappeenrannan kaupungin vaihto-opinto stipendiä, joka minulle myös myönnettiin. Sain tiedon asiasta vasta perjantaina 23.10. Ongelmana oli kuitenkin Stipendin maksuehto, minun tuli toimittaa esim. kopio matkalipuistani Lappeenrannan kaupungille 2.11 mennessä. Tiukan aikataulun vuoksi ainoa vaihtoehtoni oli mennä Suomen konsulaattiin lähettämään kyseinen kirje, koska joka arkipäivä konsulaatista lähtee kuriiripostia Suomeen. Näin kiireisellä aikataululla ei siis kannata luottaa venäläisen postijärjestelmän toimivuuteen. Päätin mennä konsulaattiin metrolla, koska se vaikutti kaikkein nopeimmalta ja järkevimmältä tavalta päästä perille, vaikka jouduinkin kertaalleen vaihtamaan metrolinjaa. Päästyäni perille ja hetkisen palloiltuani konsulaatissa, sain tietää, etten voi lähettää kirjettä konsulaatista, vaan minun pitäisi mennä Suomen Instituuttiin lähettämään se. Onneksi olin lähtenyt liikkeelle ajoissa, sillä minulla oli iltapäivällä venäjän tunnit. No päätin sitten mennä käymään myös instituutissa, kun kerran olin jo reissun päällä. Instituutille pääseminen edellytti taas metrolla ajelua ja yhden linja vaihdon. Löysin helposti perille instituuttiin ja onneksi paikan henkilökunta oli erittäin avuliasta. Vinkki: Instituutilla on oma kirjasto, josta halukkaat voivat mm. lainata suomen- tai ruotsinkielisiä kirjoja ja lehtiä. Sain siis vihdoin kirjeen lähetettyä, eikä aikaa kyseiseen tehtävään kulunut kuin 2,5 tuntia ja kuudella eri metroasemalla vierailua. Venäjällä on kyllä oppinut sen, että jos haluat saada selvitettyä jonkun asian, kannattaa varata siihen reilusti aikaa tai pikemminkin olla tekemättä mitään suunnitelmia myöhemmäksi. Suomessa asustaessa ei voisi kuvitellakaan, että joutuisi käymään läpi samanlaisen rumban yhden ainoan kirjeen tähden.

Torstaina 29.10 teimme kerroksessa asuvillemme saksalaisille pojille Lappeenrannan paikallisruokaa eli vetyjä (lihapiirakoita). Pojat olivat kerran aiemmin tarjonneet meille ravintolassa sushi-ateriat, joten olimme luvanneet kokkaavamme heille joku kerta. Ajattelimme, että joku suomalainen tai etenkin lappeenrantalainen ruoka voisi olla hyvää tarjottavaa. Elena ja Miina olivat Suomessa käydessään tuoneet vetyihin tarvittavat ainekset ja loput tarvikkeet löysimme täältä. Aluksi saksalaiset suhtautuivat hieman varauksella lihapiirakoihin, mutta maistettuaan niitä, vedyt kyllä upposivat nälkäisiin suihin kiitettävällä vauhdilla.

Sunnuntaina 1.11 juhlistimme tutorini Kristiinan syntymäpäiviä menemällä ulos syömään. Kristiina oli varannut pöydän meille (minä, Kristiina ja hänen paras ystävänsä Olga) Sokos Hotel Vasilievskystä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pistäydyin S-ryhmän Pietarin hotelleissa. Hotelli ja ravintola olivat molemmat erittäin elegantteja. Ravintolan ruoka oli myös erittäin maukas ja voin kyllä suositella ravintolaa muillekin matkailijoille. Ilta oli erittäin onnistunut ja uskaltauduin puhumaan jopa hieman venäjää Kristiinan ja Olgan kanssa.

Asuntola liekeissä - Dormitory on fire

20.10.2009

Tiistai-iltamme alkoi varsin jännittävissä tunnelmissa….
Tulin salilta asuntolamme joskus seitsemän jälkeen. Rappukäytävässä huomioni kiinnittyi voimakkaaseen (savun)hajuun. Kyselin, kerroksessa asuviltamme pojilta, että oliko heillä tietoa mikä asuntolassa haisee. Vastaukseksi sain, että ilmeisesti joku oli onnistunut polttamaan ruokansa pohjaan ja paha haju olisi siis lähtöisin palaneesta ruoasta. Ajan kuluessa haju (+myöhemmin savu) vahvistui entisestään ja jostain syystä ensimmäisessä kerroksessa haju oli kaikkein voimakkaimmillaan. Kävin itse kerran alakerrassa tsekkaamassa tilannetta, mutta koska olemme Venäjällä, niin enhän saanut mistään mitään infoa.

Puoli kymmenen aikoihin lähdimme kämpikseni kanssa läheiseen kahvilaan istumaan, koska emme enää halunneet hengittää savua. Maksaessamme lasku näimme Griboejdovan kanaalin toisella puolella paloauton ja ihmettelimme, että mihinkähän se on menossa. Totesin vielä, että ainakaan kanaalin tätä puolta paloauto ei voisi ajaa, sillä kyseessä on yksi suuntainen tie. Hetkisen kuluttua kyseinen paloauto huristi tuhatta ja sataa kahvilan ohi, eikä aikaakaan kun jo toinen paloauto ohitti meidät. Siinä vaiheessa meillä tuli oikeasti kiire suunnata kahvilasta takaisin asuntolalle. Kuljimme jännityksen vallassa sen muutaman sata metriä, mikä kahvilasta on yliopistolle matkaa. Kampus alueelle saavuttuamme tajusimme heti minne paloautot olivat suunnanneet… asuntolallemme tietenkin! Näimme ihmisten seisovan läppäreidensä ja laukkujensa kanssa pihalla. Kuulimme, että asuntolassa olleet oli evakuoitu pihalle 2 minuutissa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kuinka pahasti asuntola olikaan tulessa ja toivoin, ettei kenellekään olisi käynyt mitään. Toisena mieleeni pilkahti materiaalinen omaisuuteni, oli nimittäin jättänyt huoneeseeni passin, tietokoneeni kuin luottokorttinikin… Hieman ehdin jo pelkäämään, että mitäs nyt.

Tulipalo saatiin onneksi sammutettua, kukaan ei loukkaantunut palossa ja pahimmilta materiaalisilta vahingoiltakin vältyttiin. Vaikka tuli saatiinkin sammutettua, ei ihan kauheasti tehnyt mieli mennä aikaisin nukkumaan, etenkin jos jotain on jäänyt palopaikalla kytemään…

Tulipalo on ilmeisesti saanut alkunsa ikkunasta heitetystä tupakan tumpista. Toisaalta olen kuullut, että asuntolassa käytettävällä kaasulla olisi myös osuutta palon syttymiseen. Virallista vahvistusta palon syttymissyystä siis emme edelleenkään ole saaneet.

Tässä alla hieman kuvia kyseisestä illasta ja tulipalon aikaan saannoksista:

Matkaoppaana Pohjolan Venetsiassa

10–14.10.2009

Vihdoin saapui tuo kauan odotettu päivä, jolloin vanhempani saapuivat Pietariin. Valmistautuminen matkaoppaana toimimiseen alkoi hyvissä ajoin, sillä alustava aikataulu oli suunniteltava, parhaat ravintolat valittuna ja balettiliput ostettuna. Viisi päivää on aivan liian lyhyt aika esitellä kaupunkia ja senpä takia turistikierrokseni keskittyikin muutamaan päänähtävyyteen.

Lauantaina menin hyvissä ajoin odottelemaan Suomen asemalle saapuvaa Sibelius-junaa. Ensimmäisen kerran koko vaihdon aikana oli hieman herkistynyt fiilis, sillä juna saapui raiteille Sibeliuksen musiikin saattelemana. Vanhempani pääsivät heti kerralla Pietarilaiseen tunnelmaan sisälle, kun suuntasimme metrolla kaupungin keskustaan. Asunto löytyi todella helposti (osoite Nevski pr. 88) ja jopa asunnonvälitystoimiston työntekijä oli meitä vastassa. Laukkujen purkamisen jälkeen suuntasimme asuntolan kautta две палочки:n syömään sushia. Paikka valinta ei juuri yllättänyt, koska kyseessä on ehdottomasti yksi lempiravintoloistani ja pitihän vanhempieni päästä ensikertaa elämässään maistamaan sushia (Oli kuulemma parempaa, kuin olivat odottaneet). Vatsat kylläisinä jatkoimme iltakävelylle ihastelemaan iltavalaistua Palatsiaukiota, Amiraliteetin rantakatua sekä Vaskiratsastajaa (Медный всадник). Ilta oli erittäin onnistunut yhtä poikkeusta lukuun ottamatta – onnistuimme polttamaan asuntomme sulakkeet, jonka seurauksena koko kämppä oli pimeänä, vain liesituulettimenvalo toimi.

Sunnuntaiaamu alkoi sähköongelman setvimisellä. Onneksi huomasimme asuntomme siivoojan saapuneen paikalle. Hänelle sitten selittelin loistavalla venäjän taidoillani, että mikä meillä oikein oli hätänä. Onneksi tulin ymmärretyksi, koska hetkisen kuluttua sähköt alkoivat taas toimia. Ongelman ratkettua pystyimme jatkamaan kaupunkiin tutustumista. Pietarin sää oli meille armollinen ja jopa aurinkokin suostui meille näyttäytymään. Turistikierrokseni jatkui Iisakin kirkkoon tutustumisella, ensin kiipesimme kirkon kupoliin ihastelemaan maisemia ja sen jälkeen jatkoimme kirkon sisällä toimivaan museoon.

Illaksi olin varannut meille liput balettiin Mariinski-teatterissa esitettävään Don Quixoteen. Balettiin ja etenkin Marinskiin pääsystä olen haaveillut koko ikäni ja vihdoin yhdestä unelmastani tuli totta! Teatterirakennus itsessään on jo elämys, mutta baletti kyllä kruunasi kaiken. Tanssijat olivat aivan mahtavia, varmasti maailman huippuja! Suhtauduin hieman varauksella Don Quixoten juoneen, koska luulin sen olevan melko surullinen tarina, mutta sain kokea erittäin positiivisen yllätyksen myös tässä suhteessa. Baletti sisälsi paljon eläväistä ja iloista espanjalaistyylistä musiikkia ja tanssia. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

Matkareitistä poiketen kerron myös hieman matkastamme balettiin. Teatteri sijaitsi melko kaukana asunnolta, joten paras vaihtoehto meille oli mennä sinne taksilla. Venäläisittäin valitsimme kuluneuvoksi kansantaksin, eli ei muuta kuin kadunreunaan seisomaan ja peukku pystyyn. Ei mennyt montaakaan hetkeä, kun auto pysähtyi eteemme. Neuvottelin tietysti hinnan etukäteen ja sopimukseen päästyämme hyppäsimme kyytiin. Kansantakseja käytettäessä on muistettava muutama seikka oman turvallisuutesi vuoksi 1. Kansantaksit ovat periaatteessa laittomia, joten miliisien läheisyydessä niitä ei kannata kalastella 2. Älä astu sisään autoon, jossa on kuskin lisäksi muita henkilöitä 3. Neuvottele hinta etukäteen. Isääni hieman ihmetytti paikallinen meininki, ensin hän kysyi että mihin numeroon täällä soitetaan, jos haluaa tilata taksin. Toiseksi, mennessäni kadunreunaan nappaamaan taksia, hän mietti että eihän siinä edes ollut taksi tolppaa. Vastauksena kysymyksiin: a) etten tunne ketään, joka tilaisi täällä taksin ja b) täällä toimitaan käsi pystyyn ja kadunvarteen seisomaan – mentaliteetilla. Tässä siis hieman tietoa paikallisista tavoista.

Maanantai ja tiistai kuluivat museoita ihmetellessä. Maanantaina uhkaavasta loskasateesta huolimatta suuntasimme Venäläiseen museoon ja tiistaina oli vihdoin vuorossa Eremitaasi. Venäläisessä museossa meillä vierähti vaivaiset 3,5 tuntia ja Eremitaasissa vanhempani jaksoivat seikkailla kiitettävän 5 tunnin verran. Itse livahdin 3 tunnin kierrokseen jälkeen opiskelemaan venäjää. Museoista en aio kertoa tällä kertaa sen enempää, sillä kiinnostuneet voivat lukea näistä lisää vaikkapa opaskirjoista. Molemmat kuitenkin kuuluvat Pietarin Have to see – paikkoihin ja tänne matkatessa niissä kannattaa myös vierailla.

Parasta vanhempieni näkemisen lisäksi oli se, että pääsin puhumaan venäjään viiden päivän aikana enemmän kuin ensimmäisen Pietarissa viettämäni kuukauden aikana. Opiskelumotivaatio kyllä parani huomattavasti, kun huomasin ymmärtäväni jopa jotain ihmisten puheista ja he minun. Edistystä on siis tapahtunut! :)

Zini´s tours kiittää osallistumisesta ja toivottaa matkaajat tervetulleiksi uudelleen!

Helsinki School ja Kuntskamera

3-4.10.2009

Lauantaina Kristiinalla ja minulla oli suunnitelmissa mennä Venäläiseen museoon, mutta päädyimmekin Taikin (Taideteollisen korkeakoulun) opiskelijoiden taidenäyttelyyn. Miljoonakaupungin yhtenä parhaimmista piirteistä on, että tekemistä ja näkemistä riittää. Hyvänä esimerkkinä siis Helsinki School New Art Photography exhibition. Valokuvia katsellessa tuli ensimmäisen kerran ja vain hitusen koti-ikävä, koska jotkin valokuvista onnistuivat todella aidosti kuvaamaan Suomea ja suomalaisuutta. Kuvat siis kykenevät ilmaisemaan enemmän kuin tuhat sanaa. Taidenäyttely pidettiin galleria Loft Project ETAGI:ssa. Helsinki School – näyttely sijaitsi rakennuksen toisessa kerroksessa, alakerrassa puolestaan oli italialaisen veistäjän Fabio Vialen näyttely. Vialen näyttelyn mielenkiintoisempana teoksena pidin marmorista veistettyä venettä, jolla todella on mahdollista seilata vedessä. Teoksen ajatuksena on ollut uhmata luonnonlakeja, kuten uppoaako kivi aina veteen pudotettaessa. Mielenkiintoista!

Lauantain taiderientojen jatkoksi vierailimme sunnuntaina Miinan ja Elenan kanssa Kunstkamerassa. Kuntskamera on Venäjän vanhin museo, jonne Pietari Suuri laittoi esille valtavan preparaatti kokoelmansa. Kuntskamerassa on edelleen nähtävissä osa kokoelman preparaateista (eli epämuodostuneita sikiöitä). Yllättäen en itse ollut kovin innostunut ”ihastelemaan” näitä sikiöitä, vaan jatkoin museo kierrosta melko nopeasti eteenpäin. Nykyään Kunstkamerassa toimii myös Venäjän tiedeakatemian antropologinen ja etnografinen museo. Kunstkamerassa oli esillä muun muassa inuiittien, japanin kuin Keski-Aasian kansojenkin esineistöä. 2,5 h kiertämisen jälkeen iski ”museoähky”, jolloin ei enää jaksa keskittyä näkemäänsä. Koska liput maksoivat venäläisellä opiskelijakortilla vain 50 ruplaa, päätimme kiertää museon loppuosan uudemman kerran paremman keskittymiskyvyn kanssa. Ehdottomasti vierailunarvoinen paikka!

Saksalaista komediaa, lasersotaa ja avainrumbaa

21-27.9.2009

Maanantaina suunnitelmissa oli käydä katselemassa The Manhattanin Short Film Festivaalia. Festivaali kiertää ympäri maailmaa ja vihdoin oli myös Pietarin vuoro. Valitettavasti olimme liikenteessä päivää liian aikaisin. Päädyimme sitten Kristiinan kanssa katselemaan sillä hetkellä pyörivää saksalaista romanttista komediaa venäjäksi tekstitettynä. Venäläiseen tyyliin ei ollut yhtä niponuukaa milloin saliin saattoi mennä, joten mekin ehdimme vallanmainiosti katselemaan leffaa, vaikka leffa oli ehtinyt alkaa n. 10–15 minuuttia aiemmin. Elokuvissa käynti ei paljoa lompakkoa rokottanut, sillä liput kustansivat 150 ruplaa per henkilö. Dom Kino on ainoaa laatuaan Pietarissa, sillä siellä elokuvat esitetään orginal versioina ilman dubbauksia. Venäläisethän rakastavat dubattuja elokuvia tai ohjelmia. Toisaalta tv-ohjelmien dubbauksen taso ei aina oikein häikäise. Esim. Simpsoneissa puoli lausetta on ensi ehtinyt kuulua englanniksi, ennen venäläinen korvikkeen alkua. Puhe siis kuulostaa paikoitellen hyvinkin sekavalta.

Keskiviikkona suurin osa asuntolamme suomalaisista vaihtareista ja muutama saksalainen vahvistus mukanamme lähdimme pelaamaan Laser-sotaa paikalliseen peliluolaan. Muutamien odotettujen hetkien jälkeen löysimme itsemme oikeasta paikasta. Tosin pääsimme pelaamaan vasta tunnin venttailun jälkeen, vaikka olimmekin varanneet tilan itsellemme hyvissä ajoin. No täytyy vain todeta, että tällaista täällä tapahtuu tuon tuosta. Vaihtariporukkamme lisäksi peliin tuli mukaan kuuden venäläisen joukko. Laser-sota oli mielettömän hauskaa vaikka vastassa olivatkin lähes nämä pro-(venäläiset) pelaajat muutamine vaihtari vahvistuksineen. Peli aika oli 2x15 minuuttia ja voin sanoa, että pelin jälkeen oli hiki, todella tehokasta liikuntaa! Haluan ehdottomasti mennä uudemmankin kerran ja hintaahan yhdelle pelille per nassu tuli 130 ruplaa. Naurettavan halpaa!

Perjantaina minulla on vapaa päivä koulusta, joten minulla oli hyvin aikaa panostaa kauppareissuun. Parin metro pysäkin päässä Nevskiltä sijaitsee Prisma. Ei muuta kuin ruokaostoksille kauppaan, jossa voi löytää täysin samoja tuotteita kuin koto-suomesta. Kauppareissun ehdottomin helmi oli kyllä rasvattoman maidon löytäminen. Miten ihanaa olikaan juoda rasvatonta maitoa, näiden 2,5 % kerma-maitojen jälkeen. Iltapäivällä saavuttuani asuntolaan alkoi sitten huoneemme avaimen-metsästys-rumba. Meillä on huoneeseemme vain yksi avain, joten poistuessamme asuntolasta jätämme avaimen respan tädille talteen. No kaupasta tullessani pyysin avainta ja respan täti vain väitti, ettei kämppikseni muka olisi jättänyt avainta hänelle. Soitin kämppikselleni, joka tosiaankin sanoi jättäneensä avaimen alas. Erinäisten selvittelyjen jälkeen (huomatkaa loistavalla venäjän taidoillani) saimme asian selvitetyksi ja avain yllättäen löytyikin respan tädin kätköistä. No ei muuta kuin, seuraavana päivänä teettämään toinen avain huoneeseemme.

Lauantaina lähdimme aamusta metsästämään lukkoseppää yms. Respan täti oli sanonut minulle edellisenä päivänä, että Gostinnii Dvorilla voisi teetättää avaimia. Kierrettyämme alakerran kertaalleen läpi tuloksettomina, yritin kaikin tavoin saada edes jonkun henkilön puhelimitse kiinni, joka osaisi neuvoa meille lukkosepän tai edes paikan missä voi teetättää avaimia. Seuraavaksi suuntasimme Apraksinin torille, jossa olo alkoi olla kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Torin kaukaisimmasta laidasta löysimme vihdoin lukkosepän liikkeen erään huoneiston toisesta kerroksesta. Meidän tuurillamme sepältä olivat loppu juuri sellaiset avaimet, joita olisimme tarvinneet. Hieman alkoi tässä vaiheessa olla jo turhautunut olotila. Päätimme sitten suunnata asuntolalle, kunnes matkan varrella Sadovajalla bongasimme pienen kellariliikkeen, jossa saattoi teetättää avaimia. Noin 2,5 tunnin etsimisen jälkeen löysimme siis oikean paikan ja huvittavinta on, että liike sijaitsee lähes vastapäätä asuntolaamme. Lauantai-ilta kului mukavammissa merkeissä sillä vietimme kahden suomalaisen vaihtarin tupla synttäreitä.
Kuulumisiin!

Pietarhovi

20.9.2009

Sunnuntaina teimme päiväretken Pietarhoviin tsaarien kesäpalatsille. Pietarhovi sijaitsee Suomenlahden rannalla noin 30 km päässä Pietarista. Pietarhovin upeat suihkulähteet ovat toiminnassa ainoastaan syyskuun loppuun saakka, joten meillä alkoivat olla syksyn viimeiset hetket käsillä Pietarhovissa vierailun suhteen.

Lähdimme sekalaisella joukkiolla matkaan jo aamupäivästä. Oppainamme olivat Kristiina sekä kaksi Finecin opiskelijaa Susa ja Sassa. Pietarhoviin pääsee joko junalla tai kantosiipi aluksella. Päätimme valita kulkuneuvoksemme junan, joka oli halvempi vaihtoehto. Pietarhoviin pääseminen kesti taas venäläiseen tyyliin noin kolme tuntia. Jouduimme kerran vaihtamaan metrolinjaa, ennen kuin pääsimme Balttian asemalle, jossa puolestamme jouduimme odottamaan 45 minuuttia junan lähtöä. Juna matka kesti reilut puolisen tuntia. Paikallisjunassa matkustaminen on ehdottomasti kokemisen arvoinen tapa matkustaa. Kauppiaita matkalla riitti enemmän kuin Heinätorilla, matkan aikana tarjolla oli niin jäätelöä, kyniä, tarroja, magneetteja kuin liimaakin, siis kaikkea ehdottoman tarpeellista. Noustuamme junasta harhailimme taas hetkisen aikaa ja vajaan tunnin kävelyn jälkeen löysimme itsemme Pietarhovista. ( Asemaltahan ei voinut ottaa bussia, jotka mitä luultavimmin olisivat menneet suoraan Pietarhoviin ja maksaneet noin 20 ruplaa.)

Pietarhovi oli kaunis paikka, vaikka neljän tunnin matkustaminen olikin hieman verottanut matkalaistemme voimia. Sanat eivät tee oikeutta paikan kauneudelle, joten voitte kuvista ihastella Pietarhovia. Kämppikseni, Kristiina ja minä kävimme sisällä suuressa palatsissa, jossa pääsi ihastelemaan tsaarien vaatimatonta elämän tyyliä. Kämppikseni ja minä olimme ehdottomasti sitä mieltä, että voisimme sisustaa huoneemme Pietarhovin tyyliin. Venäläisten opiskelijakorttiemme ansiosta säästimme pitkän pennin, sillä normaalisti ulkomaalaisilta peritään (täälläkin) huomattavasti korkeampia summia puistoon tai museoiden sisäänpääsyistä. Pitkän päivän käyskentelystä väsyneenä päätimme palata kaupunkiin kantosiipi aluksella. Hyvällä tuurilla pääsimme päivän viimeisen lautan kyytiin ja ennen pitkää huomasimme olevammekin jo Eremitaasin edustalla.

Syyskuu oli muutenkin hyvää aikaa vierailla tämä kaltaisissa ”turistikohteissa” sillä jonot joka paikkaan ovat huomattavasti lyhyemmät kuin kesällä. Latailen kuvia kirjoituksen loppuun, kunhan vain nettiyhteytemme sen sallii.

Liikuntaa ja oopperaa

14–17.9.2009

Alkuviikko sujui rauhallisissa merkeissä opiskellessa ja urheillessa. Salikortin pääsi siis jo kunnolliseen käyttöön. Maanantaina kävimme Elenan kanssa testaamassa puolen tunnin vatsalihasjumpan. Jumpassa tahti oli hieman nopeampi, kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Toisaalta ohjaaja ei kiinnittänyt juurikaan huomiota liikkeiden laatuun tai huilaustaukojen kestoon. Tiistaina pääsin juttelemaan kuntosalin lekurin kanssa. Ilmeisesti lääkärin myöntämä treenauslupa on pakollinen kaikille kuntosalin jäsenille. Oli taas aika mielenkiintoinen seikka käydä lääkärin tarkastuksessa, kun oma venäjän kielentaitoni ja sanavarastoni eivät vielä ihan riitä tällaisiin keskusteluihin. Asiat kuitenkin saatiin selvitettyä, joten seuraavana oli vuorossa personal trainerin tapaaminen, joka esitteli kuntosalin laitteet minulle.

Kuntosalimme ohjaajilta on mahdollista ostaa yksityisiä treenaustunteja, ja tietysti tuntien hinnat roikkuivat huimissa summissa. Muistaakseni 30 kerran treenaus olisi maksanut yli 30 000 ruplaa, kallista on kun 9kk salikortti maksoi 9 000. Keskiviikkona pääsin ilmaiseksi kokeilemaan tällaista treeni kertaa, ihan mukavaa oli, mutta hitusen liian kallista lompakolleni. Sitä paitsi pidän kyllä huomattavasti enemmän ryhmäliikunta tunneista, kuin pelkällä puntilla käymisestä. Oli tosin hieman noloa ja haastavaa selitellä trainerille, etten nyt ihan taida ostaa häneltä niitä treenaustunteja.

Torstaina urheilu vaihtui oopperaan. Tutorini Kristiina oli ostanut meille liput Mihailovskyn teatterissa esitettävään Toscaan. Täällä on tapana, että venäläisille ja ulkomaisille myytävät liput ovat erihintaisia. Kristiina oli tietysti hommannut meille venäläiset liput, jotka ovat huomattavasti huokeammat, kuin ulkomaalaisille (turisteille) myytävät. Teatterissa minun piti tietyin paikoin olla melko hissukseen, ettei henkilökunta tulisi tarkistamaan lippuani. Tässä tapauksessa olisin luultavasti joutunut maksamaan melko reilusti sakkoa, kuinka yllättävää! Elämäni ensimmäinen ooppera näytös oli kyllä elämys ja jo pelkkä teatteri itsessään oli aivan ihastuttava! Valitettavasti oopperan juoni jäi hieman hämäräksi, mutta ainakin dramatiikkaa ja tunteita esityksestä ei puuttunut. Muutama bravo-huutokin jopa kuului yleisön joukosta. Suosittelen lämpimästi oopperassa/baletissa käymistä kaikille Pietarin matkailijoille.

Arki alkakoon!

5-13.9.2009

Päivät täällä ovat vierähtäneet hurjaa vauhtia. Ilmeisesti ajantaju on jäänyt rajan taakse. Täytyypä hieman aktivoitua kirjoittamaan ahkerammin tätä blogia, jotta muistan paremmin, mitä milloinkin on tapahtunut.

Olen tavannut pari kertaa Suomi-Pietari klubin kautta saamaani tutoria. Kristiina on erittäin sympaattinen ja avulias ihminen. On ihana kommunikoida, jonkun paikallisen kanssa, niin että tulee joskus jopa ymmärretyksi. Tietysti keskustelukielenä on ollut englanti. Kristiina opastuksella suuntasimme sunnuntaina (6.9.)Ikeaan, josta pääsimme hankkimaan peruskeittiö tarvikkeita yms. Ikean yhteydessä sijaitsi myös iso ostoskeskus, joten shoppailuhimon yllättäessä kannattaa suunnata sinne. Hinnat ovat selkeästi alhaisemmat siellä kuin Nevskillä ja Sadovayalla.

Venäjän tunnit alkoivat tiistaina 8.9. Odottelin tuntien alkua innolla, sillä olisi mahtavaa päästä opettelemaan kieltä paremmin. Halu tulla toimeen omillaan ja selvitä vieraalla kielellä on suuri. Venäjän ryhmät on jaettu suurin piirtein taitotasojen mukaan, toisaalta näin ensimmäisinä päivinä ihmiset ovat vaihdelleet ryhmästä toiseen. Kielen opiskelua olisi siis luvassa 12 h viikossa ja tunnit ovat käsittääkseni maanantaista torstaihin. Opettajamme Igor vaikuttaa kannustavalta opettajalta ja tosi hyvältä tyypiltä. Hän on jopa luvannut järjestää ryhmällemme ekskursioita.

Keskiviikkona menin venäjän tuntien jälkeen taas kertaalleen jonottamaan viisumitoimistoon. Olimme kuulemma täyttäneet paperit väärin(lue muutamassa kohdassa oli ainoastaan korjattavaa), joten jouduimme sitten kirjoittelemaan hakupaperin alusta lähtien uusiksi. Toimistohan meni sitten juuri silloin kiinni, kun olimme papereinemme kanssa valmiina. Kaverini odottivat kyseisenä päivänä neljä tuntia viisumitoimistoon, itse selvisin noin parin tunnin jonotuksella. Pinnan kiristymisen vuoksi ja hermoja raastavan odottelun seurauksena päätimme palkita itsemme shuseilla. Vatsat täynnä ja hieman levänneenä kuulimme muiden suomalaisten olevan menossa kanaaliristeilyllä ja tietysti liityimme heidän seuraansa. Kanavaristeily on kyllä tähän mennessä parasta mitä tällä reissulla olen kokenut. Nevan palatsien ihastelu iltavalaistuksessa yksityisveneestä hyvässä seurassa, ei juuri paremmaksi voi muuttua! Suosittelen!

Perjantaina minulla oli vapaapäivä luennoilta, joten aamu sujui kauppoja kierrellessä ja ruokaostoksia tehdessä. Iltapäivällä tutorimme olivat järjestäneet meille grillailua yhdessä monista Pietarin puistoista (en nyt vain tiedä nimeä). Päivä oli aurinkoinen, mikä on yllättävää paikalliset olosuhteet huomioiden. Sateinen piknik ei kuullosta kovin miellyttävältä. Puistoon meneminen oli taas oma operaationsa. Lähdön piti tapahtua klo 15.00, liikenteeseen pääsimme joskus puoli neljän jälkeen. 90 hengen vaihtariryhmä metrossa ruuhka-aikana oli näky ja joukossa oleminen todella kokemus. Pääsimme sitten kyllästyttävien odotteluhetkien jälkeen puistoon ja kellohan taisi siinä vaiheessa olla puoli kuusi.

Sunnuntaina pääsin vihdoin kuntoilemaan. Kuntosali kortin olin hankkinut jo aiemmin, mutta luentoaikojen epäselvyydestä johtuen en päässyt salille aiemmin. 9kk kortti maksoi 9000 ruplaa, mikä tarkoittaa noin 22 e /kuukausi, halvempaa siis kuin Suomessa. Crosstrainerillä juoksentelu sai endorfiinin virtaamaan ja kunnollinen venyttely vielä päällä kruunasi päivän. Urheilun lisäksi olen vihdoin yrittänyt myös pänttäillä venäjää (sanakokeet olisivat luvassa huomenna). Tästä se arki ilmeisesti pääsee alkamaan.

Paikoilleen asettautumista

2-4.9.2009
Ensimmäisten päivien saldoa

Saavuimme Pietariin junalla ja onneksi tutorimme Fineciltä oli meitä vastassa. Hyvänä ideana päätimme säästää rahaa ja mennä metrolla seikkailen yliopistolle. Kapasakkien raahaaminen lähes ruuhka kasseja ruuhka-aikaan todella jyrkissä portaissa, voisi sanoa pienoista tasapainottelu. Yliopistollemme päästäksemme meidän täytyi tietysti vaihtaa kertaalleen vielä metroa.

Majoitumme yliopiston kampusalueella sijaitsevassa asuntolassa, jossa pääasiassa asuu vain meitä vaihtareita. Jokaisessa huoneessa asustelee kaksi henkeä, keittiö, vessat/kylppäri sekä olohuone jaetaan useamman hengen kesken. Asuntola oli ainakin minulle erittäin positiivinen yllätys: kohtuullisen siisti, jokaisella kerroksella on oma siivojansa, wlan toimii olohuoneessa ja huoneet on remontoitu vasta muutama vuosi sitten. Samassa kerroksessa meitä on neljän suomalaistytön lisäksi joukko saksalaisia poikia ja muutama uzbekistanilainen.

Ensimmäisenä päivänä pääsimme jo tutustumaan paperiasioiden selvittämiseen, kuten rekisteröitymiseen, asuntolaan kirjautumiseen ja propuskien (asuntolankulku korttien) hankkimiseen. Kv-toimistolla selvitettiin lisäksi viisumiin ja opiskelijakorttiin liittyviä asioita. Me selvisimme kv-toimistolla odottelusta 3 tunnissa, osa onnekkaista suomalaisista oli odotellut aamu 10 lähtien eli noin 13 h. Suomessa otetut valokuvani eivät kelvanneet venäläiseen viisumi hakemukseen, joten seuraavana päivä päästiin otattamaa myös passikuvia. Venäläiseen tyyliin kuvat otettiin perusdigikameralla. Olin kerrankin tyytyväinen passikuvaan, tosin ties jos olisivat liikkeessä hieman photoshopanneet niitä ;)
Yleisesti ottaen fiilikset ovat siis tosi hyvät. Tutorimme on ollut todella mukava ja otti asiamme hoidettavakseen, tosin englantia hän ei juurikaan eli lainkaan suostu puhumaan.

Toisena päivän lähdettiin hommaamaan venäläisiä liittymiä ja kaikki sujui kuin tanssi siihen asti kunnes yritin saada sim-kortin toimimaan vanhassa nokialaisessani. Puhelin pyyteli ahkeraan suojakoodia, mitä en tietenkään muistanut. Päätin sitten vaihtaa suomalaisen sim-korttini puhelimeen vaihtaakseni puhelimen asetuksia. Edelleen puhelin pyyteli suojakoodia, jonka olin jo tässä vaiheessa suomesta varmistanut. Suojakoodi ei toiminut ja fiksuna tyttönä näppäilin väärän koodin kolme kertaa. No siinä vaiheessahan olin sitten lukinnut suomalaisen sim-korttini. Great! Puk-koodi pitäis löytää siis jostain, jotta saisin kortin taas toimintaan. Ei muuta kuin yhteyttä suomen vahvistuksiin, ai niin mutta kaikki numerothan olivat vain kortilla muistissa, joten mites sitten saan yhteyden kotiin. Ei muuta kuin kiireellä nettikahvilaan ja muistelemaan sähköposti osoitteita. Onneks sim-kortti episodi päättyi onnellisesti, ostin kuitenkin suosiolla uuden puhelimen venäläiseen sim-korttiin. 1. virhe kuitenkin tehtyä muista ottaa tärkeät numerot useampaan paikkaan muistiin!

Saatiin tänään jopa venäläiset opiskelijakortit, tietysti parilla leimalla varustettuna. Nopeaa toimintaa 2 päivässä. Leimat ovat täällä ruplaakin kovempaa valuuttaa. Olen yllättynyt kuinka nopeasti olemme saaneet asioitamme eteenpäin.
Kerran olemme jo käyneet pankissa vaihtamassa rahaa. Täällä on melko paljon parempi kurssi kuin suomessa, joten jos olette matkustamassa venäjälle, suurin osa matkakassan valuutanvaihdosta kannattaa tehdä vasta paikan päällä. Itse kävin vaihtamassa 150 euroa rupliksi ja minulla oli kolme 50 egen seteliä. Pankkivirkailija päätti laskea eurot varman päälle, joten hän laittoi sitten rahat setelilaskuriin. Tietysti ruplat, joita tuli muutama enemmän, laskettiin käsin. Rahanvaihto venäläiseen tyyliin parhaimmillaan.